Lastuja on Metsäteollisuus ry:n blogi, jonka tarkoituksena on aktivoida keskustelua metsäteollisuuden merkityksestä Suomen taloudelle ja suomalaiselle hyvinvoinnille.

  • 8.11.2016

Rikas pummi ja miksi kallis on halpaa

Kommentit

6 kommenttia “Rikas pummi ja miksi kallis on halpaa”

  1. Aimo Huikka

    Täytyypä tässä USA vaalivalvojaisia odotellessa todeta Fagerholmille että EU on varsin oikeassa siinä, että metsiemme sisältö ja hiilensidontakyky pienenee.
    Suurin ongelmamme pika-analyysillä on hallitus joka halajaa metsien polttamista tavalla tai toisella rahaksi. Joko hakkeena, pellettinä tai jopa nesteytettynä.

    Sinä tiedät myös varmuudella, että se on metsien, ilmaston ja metsätalouden tuhon polku.

    Absoluuttisen idioottista muuntaa metsät savuksi sen sijaan että ne varattaisiin hiiltä edes jonkin aikaa pidemmälle sitoviin kuin savuksi ”jalostettuihin” metsätuotteisiin.

    Sinä ja jokainen joka viitsii käydä silmällä metsiämme missä tahansa päin maata arvioimassa tietää että metsän sisältö on paljolti syöty eli se on melkoisen tyhjä metsä. Tilastolliset kasvuluvut eivät mitenkään kuvasta todellista metsän sisältöä vaan ovat kuin ilmasto hohkaajien mailateoriat.

    Metsämme olisi hoidettava ja organisoitava aivan eri tavalla ja paremmin kuin nyt tehdään ja missään oloissa, korostan missään oloissa metsää ei saa enää risuakaan enempää käyttää energiantuotantoon ainespuuna.

    Hallituksemme kuitenkin aikoo metsämme polttaa. Luulisi että sinulla metsäkoulutuksen henkilönä olisi ronttia nousta asemasi puolesta korjaamaan hallituksen harhaista ja tuhoisaa energia ideologiaa eikä langeta satunnaiserän tuen tai saannon kuten esimerkiksi biovernon lisäämiseen dieseliin biolisän nimikkeella lumoihin, miten hallitus haittaohjelmaansa propagoi.

    Teollisuudesta luulisi löytyvän ryhtiä valvoa omaansa sekä ihmisten perusetuja vaikka hallitus niitä vastaan käy.

  2. Aimo Huikka

    Ps. Nyt kyllä annoin epä huomiossa historiallisen tason korotuksen Fagerblomille kirjoittamalla kommentissani hänet Fagerholmiksi.

    No se van todistaa, että pääni askartelee “suurien” asioiden kanssa.. En sentään kirjoittanut “Pitsinki”

    Anyway säästäkää ja vaatikaa kaikki puu metsäteollisuudelle lukuunottamatta siivouspuuta paikallisesti ja siitä tehtävää kotiklapia..

    Kaikki muu metsän polttoaineeksi muuttaminen paitsi sivutuote mäntyöljyn käyttö siihen sen verran kuin sitä siitä virrasta tulee.

    Pistäkää myös hiukan vauhtia sen puurakennusteollisuuden vientiin paketteina ja valmistuotteina. Ikkunoina, Ovina rakennusosina etc.

    Älyä ja innovaatiota varmasti sen verran löytyy ellei haluta toimia jussien tavoin helpoimmalla´, vastuuttomimmalla tavalla veronmaksajien elätteinä

  3. Ahti Fagerblom

    Ei hätää Aimo Hukka, olen Fagerholmiksi tituleerattu usein, Kekkoseksi en koskaan. Paljon tukkaa, vähän valtaa. Minulla siis.

    Samaa mieltä siitä, että seteleitä ei pitäisi käyttää ainespuun sytykkeinä vaan tehdä fiksuja tuotteita ja kierrättää. Nyrkkisääntö: kierrätä ensin, polta vasta sitten. Toisinpäin menee vaikeaksi.

    Puun määrä metsässä kasvaa vuodesta toiseen. Suomessa ja Euroopassa. En käy sitä itse mittaamassa, luotan muihin lähteisin kuten Lukeen https://www.luke.fi/uutiset/euroopan-metsavarat-kasvavat-ilmastonmuutos-tuo-uusia-uhkia/

  4. Aimo Huikka

    Luin tuon Luke artikkelin. Se on tyylipuhdas nykytutkimus eli sillä on poliittinen tarkoitus mikä ohituttaa todellista tilaa ja etenkin tulevaisuuden arviointia tehokkaasti.
    Tiedot ovat selektiivisen totuudenmukaisia ja korostettuja tarkoitushaun mukaisilta osiltaan.

    Artikkeli melko tyystin sivuuttaa juuri sen metsän suoran ja teollisen energiakäytön massiivisen haitallisuuden sekä itse metsälle, sen asukeille ja ilmastolle kun matematiikka on kiistämättömän selkeää esimerkiksi niin, että jos otetaan vaikkapa puuhaketta yhden suuren voimalaitoksen käyttöön niin se käyttää vuodessa vaikkapa (esimerkkiluku vain) 20 miljoonaa kuutiota vuodessa. Se kaikki muuttuu savuksi ja pienhiukkasiksi ihan riippumatta missä muodossa se poltettiin energiaksi.
    Siis se 20 miljoonaa kuutiota hakattiin ja poltettiin vuodessa. Mutta: sen kasvaminen taklaisin saman verran hiiltä sitovaksi metsäksi kestää vähintäin 20 vuotta jona aikana olemme taas ehtineet suitsuttaa ilmaan 19 x 20 miljoonaa lisää kamaline kaasu ja pienhiukkas seurauksineen sekä luotuna oksaisen riukupuupeltona missä ei enää halua olla susikaan jäniksistä puhumattakaan.
    Tämä on sitä mitä jokainen näkee jos viitsii metsissä piipahtaa. Luke ja ns metsäviranomaiset näkevä vain hirveästi puita joiden oksilla roikkuu 100 dollarin seteleitä ja ihan pellava setelepaperin tuoksi. Nurin vaan, Ilmasta ja luonnosta tai metsäteollisuuden perus raaka aineesta mihin kuuluu oikeaakin puuta, viis.

    Metsäteollisuuden siis olisi suojeltava omaa raaka ainevarastoaan ahneiltä metsänpolttajilta joihin kuuluvat hallitus ja sen metsänomistajien ja tukijussien kaartit.
    Kyllä metsää voi käyttää mutta sitä voi myös käyttää kohtuudella ja viisaasti. Silloin sitä käytetään energiaksi vain metsäteollisuuden hylyn ja teiden varsi siivouspuun osalta. Muu siivouspuu saa jäädä siihen kotitarve ja klapikäyttöön.

    Missään oloissa metsää ei saa ainespuuna käyttää minkään laiseen energiantuotantoon. Sen ymmärsi jopa prof. Ollikainenkin jonka energia ajatuksien kanssa muuten en ihan samaa mieltä ole. Anttonen joka oli samassa YLE keskustelussa Ollikaisen kanssa sen sijaan kyllä tietää todellisuuden asiapohjalta mistä annan hänelle täyden tunnustuksen, mutta minusta poiketen hän on kuitenkin bensakauppias kuten itsekin ilmaisi ja joutuu hiukan siten esiintymään asioissakin.
    Anttoselle ihan tässä suosittelisin että ryhtyisi myös bio ja LNG kaasujen jakelijaksi sillä Gasum tarvitsee ehdottomasti kilpailijoita ja metaanilla kyetään sähköautoturhakkeita paljon nopeammin ja erityisesti edullisemmin saamaan 30-40% päästövähennys mihin sähköautollakin on vaikea päästä.
    Tuohon Luke artikkeliin jotenkin voisi rinnastaa Ollikaisen vertailu sähköauton tilasta Norjassa ja Suomessa. Täysin vertailukelvottomat kun Norjassa on vesisähköä vientiin asti saasteettomana. Suomessa taas ei, vaan saasteeton sähkö tuotetaan ydinvoimalla, osin rajoitetulla vesivoimalla tai hirmuisen kalliilla tuulivoimalla joka taas vaati hiilivoiman tuekseen niinä päivinä kun ei tuule. Samoin valtioiden rahoitusvarallisuus on täysin erilainen. Se on kuin vertaisi etanaa ja vinttikoiraa juoksukilpailussa. Älyllisesti täysin kelvotonta.
    Mutta pitkän kirjaimen jälkeen se pääasia. Metsäteollisuus on tärkein kansallisen talouden ja teollisen osaamisemme fundamentti. Pitäkää nyt metsäteollisuus puolenne ja huolta, että se pysyy sellaisen ja että sitä puuta alkaa joskus näkyä metsissäkin, ihan kuten näkyy esimerkiksi Puolan, Saksa ja Itävallankin metsissä, joita ihan oikeasti hoidetaan ja ei polteta mielettömästi. Mutta kaasua palaa voimalaitoksissa ja enemmän ja enemmän autoissa joita LNG ja CNG käyttöisinä valmistetaan useilla tehdaslinjoilla Saksassakin.

    Ja koko Euroopasta löytyy LPG kaasutäyttöasemia pienimmistäkin kylistä, mutta Suomesta ei ensimmäistäkään. Ei ainakaan tiedossa liikennekäyttöön.

  5. Ahti Fagerblom

    Se on selvää, että ei ole järkevää poltella jalostuskelpoista puuta. Jämäosat puusta joutaa energiaksi. Ja niinkin on, että vuosikymmenien ajan on puuta ollut joka vuosi enemmän metsässä kuin edellisenä. Tahtoo sanoa, että puunkäytöstä huolimatta metsät viilentävät ilmastoa. Toki yritetään tehdä koko ajan fiksumpia ja arvokkaampia tuotteita. Ja kyllähän meille ydinvoima on perinteisesti kelvannut.

  6. Aimo Huikka

    Minä olen tuossa yllä “kainosti” yrittänyt ehdottaa, että suuri metsäteollisuus marssisi hallituksen pakeille ja kertoisi sen totaalisen energiaälyn puutteessa oleville päättäjille, että näpit irti ainesmetsästä ja täysin. Samoin näpit irti käyttämästä ensimmäistäkään kiloa elintarvikekasveja etanolin tai polttoainerasvojen tuottamiseen.

    Toisin sanoen kokonaan korvaamaan nyt ajamansa erityisen älytön ja vahingollinen energiapolitiikka.

    Sanottuanne nuo kaksi asiaa ensimmäisenä, voitte seuraavaksi kertoa hallitukselle, että tuet pois kaikilta voimilta, erityisesti tuulivoimalta ja aurinkovoimalta, jotka nyt toimivat vain verokuppaamisena ja ansiottomana rahansiirtona hyödyttömään energiaan.

    Hallituksen pitäisi ymmärtää että energiapolitiikka voi toimia vain ilman tukia ja siten että menetelmiä ei valita mutta sen sijaan asetetaan selkeät päästörajat joihin on päästävä tai jos ei päästä niin sitten iskee veropuimuri, mutta ei tukia.

    Hallituksen pitäisi ymmärtää, että se voi käyttää pääosissa energiapolitiikkaa seuraavia keinoja ilman tukia:

    Metsäteollisuuden puu ja sivutuotehylky
    Rajoitetusti ja ilman tukia siivouspuu (No Kemera siis)
    Biokaasun tuottamisen luominen maan karjatiloille ja jätteenkäsittelyihin
    LNG kaasun päätuonti ja jakeluterminaalit sekä liikennejakeluinfra kuntoon. Samalla vaihtoehdoksi eurooppalaisittain LPG jakeluinfra
    Liikenteen avustaminen muuttumaan vaihtoehtoiselle kaasukäytölle (LPG, CNG, LNG)
    Sähköautot kuten tuulivoima vain elvistelijöille ja ilman tukia.
    Ydinvoimaa nopeasti lisää niin että on toiminnassa ainakin 8 suurreaktoria koko ajan ja politiikka kuten Ruotsissa, että vanhan saa ilman eri lupia uusia. Niistä saadaan sellaiset 10 GW mikä muun voiman, siis vesi ja puuhylkyvoiman kanssa jo riittää.
    Turvevoima nopeasti kieltoon pahojen ilmasto ja erityisesti ympäristövaikutusten vuoksi.
    Hiilivoima varalle jos sen savukaasut saadaan täyttämään vaatimukset CO2 ja N kaasujen päästöissä sekä pienhiukkasissa. (On haluttaessa täysin mahdollista)
    Vesivoimaa ulos se mitä saadaan suurvoimalista. pikkuiset kylävoimalat kaloja häiritsevine patoineen purkuun ja niitä korvaamaan kaupunkikelpoisia pienempiä moduuli sulasuola reaktoreita n40 MW-330 MW luokassa. Esimerkiksi Helsinkiin 4 x 330 MW Prism natrium jäähdytettyä vanhan polttoaineen käyttämään kykeneviä fast breeder rektoreita tms.

    Tulevaisuuden nestemäisiä polttoaineita kaasun lisäksi liikenteeseen sen mitä metsäteollisuuden mäntyöljy sivuvirrasta riittää ja kun CO2 voidaan suoraan syntetisoida nestemäiseksi polttoaineeksi. Pilottiteknologia on jo olemassa

    Sen sijaan metsien kaasutus millään Fischer-Tropsch versiolla hiilimonoksidiksi ja synteesin kautta metanoliksi ja siitä edelleen voidaan kyllä haudata yleisessä polttoainetuotannossa siksi, että metsää, risuja ja muuta biomassa ei yksinkertaisesti riitä ilman massiivisia ja peruuttamattomia luonto-ja ilmastovahinkoja.

    Nyt en ollut yhtään kaino ilmaisuissani vaan kerroin ilman sarvia mikä on oikein ja mitä pitäisi tehdä kun hallitu8iksen “parhaat” älyn voimat eivät riitä edes kohtuullisen energiapolitiikan ensimmäisen sanan kirjoittamiseen ellei se ala sanalla: Tuki ja jatku meidän kannattajamme….

    Kirjoitan tämän metsäteollisuuden tukijana. Oikein hoidetun metsäteollisuuden.

    Pesosen Jussi vaan hallituksen eli Sipilän, Rehnin ja sen uuden, mikä sen nimi olikaan? pakeille ja kysymään virtaako teillä minkäänlainen ajatus ja vastuu yhteiskunnasta ja planeetasta vai haluatteko vaan kaiken jussin ja metsänomistajan taskuun ja jätöksen puupeltona ja kaasuina ilmassa perillisillemme ?

Jätä kommentti