Lastuja on Metsäteollisuus ry:n blogi, jonka tarkoituksena on aktivoida keskustelua metsäteollisuuden merkityksestä Suomen taloudelle ja suomalaiselle hyvinvoinnille.

  • 20.2.2018

Puukauppa pirtistä puhelimeen

Metsäteollisuus 100 vuotta

Kommentit

Yksi kommentti “Puukauppa pirtistä puhelimeen”

  1. Aimo Huikka

    Olipa kauppiaan romantiikkaa, mutyta kaukana siitä mihin oikeasti pitäisi tähdätä.

    Se oikea on metsänomistuksien suurentaminen ja ammatytimaistaminen siten että sekä metsien hoito että korjuu voidaan rationaalisti ja palkkatyövoimaa käyttämällä toteutta sekä ostajan että luonnon kannalta parhaalla tavalla.

    Vaikka tiedän ettei se ihan kohta ole mahdollista niin mikään ei estä sanomasta että metsänomistajien määrä pitäisi pudottaa Suomessa noin tuhanteen nykyisestä.

    Metsäkauppa ja hakkut pitäisi laskea kuutiometrien sijasta rekka tai laivalasteissa eli kymmenissä, sadoissa tai tuhansissa kuutioissa.

    Lopulta vain tällä tavalla saadaan sekä senkaltaisten metsänomistajien, luonnon ja puun tarvitsijoiden etu optimoitua.

    Kaikkea metsää ei luonnollisestikaan saa muuttaa talousmetsiksi vaan luonnon tarpeiden vuoksi kaikilla alueilla pitää olla riittävän suuria täysvanhoja ja vain harkitun harvennushakattuja metsiä, lahopuineen.

    Nykyiset pienmetsänomistajat ja kauppiaat ovat jo polvenkorkuisesta opetettu näkemään metsä vain isännän ja suvun rahapajana.

Jätä kommentti