Lastuja on Metsäteollisuus ry:n blogi, jonka tarkoituksena on aktivoida keskustelua metsäteollisuuden merkityksestä Suomen taloudelle ja suomalaiselle hyvinvoinnille.

  • 25.10.2018

Mosaiikki turvaa metsien monimuotoisuutta

Julkisessa keskustelussa pannaan helposti vastakkain avohakkuut ja jatkuva kasvatus, vaikka talousmetsiä voidaan kasvattaa monella tavalla. Mikään metsien käsittelytapa ei automaattisesti turvaa metsäluonnon monimuotoisuutta.

Jatkuvapeitteinen, tasaikäisrakenteinen, siemenpuuhakkuu, suojuspuuhakkuu, jaksollinen kasvatus, avohakkuu, eri-ikäisrakenteinen, kaistalehakkuu, pienaukkohakkuu, harvennushakkuu… Metsänkasvatus- ja käsittelymenetelmiä on paljon enemmän kuin kaksi, mikä on pelkästään hyvä asia. Mikään metsänkäsittelymenetelmä ei automaattisesti turvaa metsäluonnon monimuotoisuutta, vaan siihen on aina kiinnitettävä erityistä huomiota.

Kaikki metsät ovat keskenään erilaisia ja metsänomistajiakin on Suomessa yli 600 000. Erilaisiin metsiin sopii erilainen metsänkäsittely ja metsänomistajilla on kullakin omat tavoitteensa metsänkasvatukselle. Siksi on tärkeää, että on mistä valita.

Suomen pirstaleinen metsänomistusrakenne turvaa osaltaan luonnon monimuotoisuutta. Käsiteltävät metsäalueet ovat pieniä ja väliin mahtuu suojelualueita sekä sellaisia metsiä, joissa metsänomistaja ei halua toteuttaa metsätaloutta. Suomessa metsistä on suojeltu 12 %. Suojelupinta-ala on viisinkertaistunut tuottavalla metsämaalla 80-luvun alusta ja kasvaa edelleen esimerkiksi METSO-suojeluohjelman myötä.

Suomessa toteutetaan metsätaloustoimenpiteitä vuosittain noin 2–3 prosentilla metsäpinta-alasta. Reilusti alle puolet toimenpiteistä on niin kutsuttuja avohakkuita. Tästä johtuen metsämme ovat eri-ikäisten metsien muodostama mosaiikki, jossa on elinympäristöjä sekä peitteisiä että avoimia paikkoja suosiville lajeille.

Monimuotoisuuteen on metsätaloudessa kiinnitetty erityistä huomiota 90-luvun alusta lähtien. Vapaaehtoinen metsäsertifiointi, joka kattaa yli 90 % talousmetsien pinta-alasta, on tuonut metsiin monia, lakivaatimukset ylittäviä luonnonhoitokäytäntöjä. Esimerkiksi sertifioinnin myötä hakkuualoille jätettävät säästöpuut muodostavat monille uhanalaisille lajeille tärkeää lahopuuta. Hakkuualoille jätetään sertifioinnin ansiosta reilusti yli miljoona säästöpuuta joka vuosi.

Metsälajien uhanalaistumiskehitys on hidastunut ja metsälajeilla menee suhteessa paremmin kuin monien muiden elinympäristöjen lajeilla. Silti sekä talousmetsien luonnonhoitoon että lisäsuojeluun on panostettava, jotta uhanalaistumiskehitys saadaan tavoitteiden mukaan pysähtymään. Erityisiksi kehittämisalueiksi on tutkimuksissa tunnistettu säästöpuiden ja lahopuun määrän ja laadun lisääminen sekä luonnonhoidolliset kulotukset.

Nykyisin käytössä olevilla metsänkäsittelymenetelmillä on päästy siihen, että metsissä on joka vuosi enemmän puuta kuin edeltävänä vuonna eli puuston hiilivarasto kasvaa. Myös suurten puiden osuus on lisääntynyt selvästi sen jälkeen, kun isojen puiden poimintahakkuisiin perustuvasta hakkuutavasta aikanaan luovuttiin. Metsiä on jatkossa hoidettava siten, että monimuotoisuus entistä paremmin huomioon ottaen säilytetään metsät terveinä ja elinvoimaisina.

Kommentit

5 kommenttia “Mosaiikki turvaa metsien monimuotoisuutta”

  1. Paavo Roponen

    “Suomessa toteutetaan metsätaloustoimenpiteitä vuosittain noin 2–3 prosentilla metsäpinta-alasta. ”

    Tuo väittämä ei voi mitenkään pitää paikkaansa, sillä sellainen, joka on silmin katsellut maamme metsiä ja niiden surkeaa kokonaistilaa näkee suoraan että reilusti yli puolet ns. talousmetsistämme ovat puupeltoja, avohakkuita tai muita raiskioita. Näin erityisesti alan ministerin Tiilikaisen omassa Kaakkois Suomessa. Jos nyt yhtenä vuotena on esimerkiksi avohakattu vain 3% on semantiikkaa, ei todellisuutta tai kokonaisuutta

  2. Tiina Vuoristo

    Kiitos kommentistasi Paavo! Tieto vuosittaisista metsätaloustoimenpiteistä perustuu virallisiin tilastoihin, jotka tuottaa Suomen metsäkeskus. Nk. avohakkuita toteutetaan vuosittain tilastojen mukaan alle 1 %:lla metsäpinta-alasta. Luvussa on jonkin verran vuosittaista vaihtelua mutta suuruusluokka on ainakin viimeisen kymmenen vuoden aikana pysynyt samana. Toivottavasti tämä selvensi asiaa.

  3. Heikki Mäkelä

    Tiina Vuoriston mielipiteeseen on helppo yhtyä. Suomen metsäthän kasvavat jatkuvasti enemmän kuin niitä hakataan. Samanaikaiskasvatus on osoittanut etevämmyytensä vaika monimuotoisuutta tarvitaan. Koska metsien omistus on pirstaleista, hoidossa on vielä kehitettävää.

  4. Juha Aaltoila

    Metsien monimuotoisuuteen vaikuttaa todella paljon täysin metsätalouden ulkopuolinen kehitys, jota MMM ja YM eivät näe, eivät halua nähdä, eivät uskalla nähdä tai ovatko urbanisoituneet maastokyvyttömiksi kemerapetosten ja metsohärdellien selittelijöiksi. Melkein yhtä ulkona metsäluonnosta on Metsäkeskus ja sitä vielä verrattomasti pahemmin “sertiseriffi” Tapio.

    Tämä kehitys on sorkkaelikoiden kantojen valtava kasvu, uudehkona tulokkaana lintujen maapesiä muna- ja poikasvaiheessa tuhoava villisika, jonka jäljiltä monessa K-Euroopan maassa ei teertä saati metsoa enää ole. Tekopesätutkimuksessa Lounais-Suomessa myös metsäkauris tuhosi kolme kanalinnun pesää munavaiheessa.
    Sorkkaelikoiden runsauden pulmaa uutisoitiin kauan sitten: isolta suojelualueelta puuttuvat tyystin nuoret haavan, raidan ja pihlajan ikäluokat, kun latvasilmujen on kielletty nousta hirven turvan korkeuden yläpuolelle.
    Mallan luonnonpuisto on poroterrorin tuhoama! Olen tarvinnut jutun tekoon Pisavaaran luonnonpuistoon luvat Metsähallitukselta ja talon edustajan mukaani valvomaan ja ohjaamaan omaa ja kuvaajan touhua. Miten on mahdollista ym. Kimmo Tiilikainen ja mmm Jari Leppä, että porotalouden sietämättömän suuret laumat vuosikymmenestä toiseen tuhoavat Lappia??? Vastatkaa tai hävetkää!

    Hirvien takia metsiä uudistetaan kuuselle lahon tärväämillekin maille ja karuille maille suhteettoman laajalti— kuusi ei todellakaan lisää monimuotoisuutta, lahoa kuustakin on taatusti tarpeeksi, pula on haavasta, raidasta ja pihlajasta, jotka hirvi syö.

    Urjalassa on 87 valkohäntäpeuraa/1000 hehtaaria kohti, maassa pesivien lintujen munien tai poikasten syönti on hyvin todennäkäistä, ilmiö on tuttu USA:sta, mistä tuo kirottu elikko aikanaan tänne tuotiin.

    Kun vielä sorkkaelikoiden rasituksen hantlankariksi nostan supin, niin siinä on sellainen porukka luonnon monimuotoisuutta vähentämässä, että moto on lelu kerrassaan.
    Kolmen suuren metsäjätin saati iltapäiväkerhonsa Metryn en ole kuullut edellä olevasta jättipulmasta puhuvan, yhtä hiljaa ovat ekoaneitansa kaupittelevat WWF & co.

    Maanomistajien pinna on käsittämättömän pitkä. Vaikuttaa siltä, että metsät 0 -vuokralla tuorelihavarastokseen valloittaneet metsästäjät huolehtivat monimuotoisuuden katoamisesta.

    Ukkoutuvat “eettisen villilihan erästäjät” eivät jaksa hoitaa pulmaa. Tauti vaiko puolustusvoimat pulmat ratkaisee, aika näyttää. Mutta lopettakaa tuo maan pääelinkeinon yksipuolinen syyttäminen monimuotoisuuden hupenemisesta. Häpeämisen opetteluunkin on aihetta eritoten MMM:ssä, YM:ssä, mutta myös metsäjättien ja Metryn iloisten jahtiveikkojen riveissä.

  5. Teppo Raininko

    On aivan totta, että pirstaleinen omistusrakenne huolehtii siitä, että meillä on kaiken ikäisiä ja monella eri tavalla käsiteltyjä metsiä. Ja käsittelemättömiä.

    Sellaisten metsien osuus, jotka ovat aktiivisen metsätalouden ulkopuolella, kasvaa kaiken aikaa. Metsän omistus periytyy yhä useammin ihmisille, joilla ei ole kiinnostusta eikä taloudellista pakkoa harjoittaa metsätaloutta. He omistavat metsää jossain. Kaikki eivät edes tiedä missä, saati että olisivat ikinä metsässään käyneet. Ja jos ovatkin, he eivät tiedä, mitä siellä metsätalousmielessä pitäisi tehdä ja miksi. Suojelupinta-aloissa nämä metsälöt eivät näy. Silti ne ovat siellä eläville lukutaidottomille kasveille ja eläimille yhtä hyvä elinympäristöjä kuin nekin metsät, joiden suojelusta on olemassa ministerin allekirjoittama sertifikaatti.

    Ja Juha on oikeassa. Sorkkaeläimiä laiduntaa metsissämme jo liikaa. Jotkut vielä ruokkivat niitä.

Jätä kommentti