Lastuja on Metsäteollisuus ry:n blogi, jonka tarkoituksena on aktivoida keskustelua metsäteollisuuden merkityksestä Suomen taloudelle ja suomalaiselle hyvinvoinnille.

  • 31.3.2020

Monimuotoisuus ei lisäänny metsänkäsittelymenetelmiä yksipuolistamalla

Tapion metsänhoidon suositukset tunnistavat metsänkäsittelyyn kymmeniä eri vaihtoehtoja, jotka ovat kaikki taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä. Julkisessa keskustelussa ovat viime aikoina korostuneet etenkin metsien jatkuva kasvatus sekä avohakkuisiin ja metsänuudistamiseen perustuva jaksollinen metsänkasvatus.

Uhanalaiselle ja vaateliaalle lajistolle tärkeimpiä metsien rakennepiirteitä ovat kookkaat vanhat puut, lahopuu sekä lehtisekapuusto. Nämä erityispiirteet tulee ottaa huomioon hakkuutavasta riippumatta.

Julkisessa keskustelussa näkee oletettavan, että jatkuva kasvatus olisi metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta parempi metsänkäsittelytapa kuin jaksollinen metsänkasvatus. Puuntuotannollisesti ja taloudellisesti tehokas jatkuva kasvatus voi kuitenkin tarkoittaa tiheästi toistuvaa ja voimakasta käsittelyä, jossa isoimmat ja vanhimmat puut poistetaan. Tällöin metsän kiertoajasta jää kokonaan puuttumaan vaihe, jossa järeää lahopuuta muodostuu. Koska metsä kasvatetaan peitteisenä, ei avoimilla aloilla viihtyvä lehtipuusto myöskään pääse uudistumaan, jolloin lehtisekapuuston määrä vähenee. Jatkuvan kasvatuksen metsä muistuttaakin tasaikäisen kasvatuksen varttunutta kasvatusmetsää, joista Suomessa ei ole pulaa.

Jatkuvasta kasvatuksesta hyötyvät sellaiset lajit, joille metsän peitteisyys ja varjostus on tärkeää, mutta jotka eivät erityisesti tarvitse elinympäristökseen vanhaa puustoa. Kyseiset lajit ovat useimmiten tavanomaisia, ei-uhanalaisia metsälajeja, kuten mustikka.

Jaksollisesta kasvatuksesta taas hyötyvät sellaiset lajit ja lajiryhmät, jotka viihtyvät avoimissa metsäympäristöissä. Esimerkiksi kovakuoriaislajien määrä on avohakkuiden jälkeen suurempi kuin jatkuvan kasvatuksen metsissä. Suuremman lajimäärän lisäksi avohakkuualueilla on tutkimuksissa havaittu uhanalaisia, avoimien ympäristöjen kovakuoriaislajeja, jotka puuttuvat kokonaan jatkuvan kasvatuksen aloilta.

Eri lajit siis hyötyvät eri-ikäisistä ja eri tavoin käsitellyistä metsistä. Monimuotoisuus ei lisäänny metsänkäsittelymenetelmiä yksipuolistamalla, vaan Suomen metsien mosaiikkimaisuus ja erilaiset hakkuutavat turvaavat metsäluonnon lajikirjoa.

Hakkuutavasta riippumatta oleellista on se, että käsitellylle alalle jätetään säästöpuita ja lahopuuta. Lisäksi uudistushakkuun jälkeen tärkeää on nopea uudistaminen, jolloin metsän kierto alkaa alusta. Jatkuva kasvatus ei yksinään ratkaise monimuotoisuuden turvaamisen ongelmia talousmetsissä, vaan yhtä lailla sekä jatkuvassa että jaksollisessa kasvatuksessa on huolehdittava luonnonhoidosta.

Teksti on julkaistu Kalevassa mielipidekirjoituksena 2.3.2020

Kommentit

3 kommenttia “Monimuotoisuus ei lisäänny metsänkäsittelymenetelmiä yksipuolistamalla”

  1. Juha Aaltoila

    “Hyvä” oli helppo ruksata kokemuksesta arvioksi kirjoituksesta. Näin isot alat jatkuvan kasvatuksen metsiä 1970 -luvulla Uudellamaalla metsäsuunnitelmia maastossa laatiessani.
    Ensimmäisen isojen puiden poiminnan jälkeen metsä todella muistutti kolmannen khlk:n metsää. Varjostusta riitti niin, ettei varvustoltaan runsas mustikka marjonut.
    Mitä useampi poiminta, sitä vähäisempi puusto ja mitä rehevämpi maa sitä enemmän oli aluskasvillisuudessa valta kastikoilla ym. heinillä, mesiangervollakin. Siihen alustaan ei tartu mustikka, ei uutta puuta siemenestä. Yksioikoisia, stressiä nostattavia kuvioita riitti.
    Kerään vuosittain yli 100 litraa mustikoita alaharvennuksin käsitellyistä männiköistä.
    Viime suvi oli kuivuudessaan vaikea, kunnes keksin kumartua kylliksi isovarpuisella rämemuuttumalla. Valoisa männikkö antoi hyvin marjaa, suopursun ja juolukan väleissä, jopa alla oli runsaasti isoa marjaa.
    Kerran valtavana kentän laboratoriona tehtyä jatkuvan kasvatuksen harveikkoa on korjattu Suomessa ja Ruotsissa kymmeniä miljoonia hehtaareita. Näin on luotu nykyiselle kasvavalle puunkäytölle hyvät mahdollisuudet.
    Puun korjuun vaikeudet kasvavat talvien pehmetessä niin, ettei ole mitään järkeä lisätä roudan vaativien hakkuiden määrää. Montakohan 10 000:tta hehtaaria ihan järkeviäkin harvennushakkuita jäi viimeksi kuluneessa loka–huhtikuussa korjaamatta, kun maa ei ollut jäässä vaan märkä.
    Tarvitseeko näissä puitteissa lähteä ehdoin tahdoin hakkaamaan metsiä pilalle. Avohakkuun voi välttää jättämällä hakkaamatta, harventamalla kypsää metsää sen elinvoimaisia isoja puita suosien tai valitsemalla hyvät männyt tai rauduskoivut uutta metsää siementämään ja niin halutessaan, myös säästöpuina harjulle huojumaan.

  2. Martti Sivonen

    Juha Aaltoila voisi tutustua ennakkoluulottomasti nykyaikaiseen jatkuvan kasvatuksen periaatteita noudattavaan metsänkäsittelyyn. Avohakkuut ja vijely hyödyttävät selluteollisuutta, jatkuva kasvatus meitä (pien)metsänomistajia. Itselläni on tästä erittäin hyviä kokemuksia.

  3. Teuvo Levula

    Juha on oikeassa. Suomen yleisin kangasmetsä kasvaa mustikkatyypin hietamoreeni maalla. Tammelan hoitoalueessa tehtiin joskus 1950 luvulla kuusen suojuspuuhakkuita, toivottiin että harvan kuusikon alle tulee kuusen taimikko. Tuli minun mittaiseni tiheä kastikkaheinä. Sellaiseen metsään ei tule mustikkaa, puolukkaa eikä paljon pörriäisikään. Kastikka on tuulipölytteinen. Onhan tuulikin luontoa.
    Uudistusaloille tulevat mettä tuottavat kukkivat kasvit, kuten vadelma ja horsma ovat tärkeä osa metsän moninaisuutta ja ravinnekiertoa.

Jätä kommentti