Lastuja on Metsäteollisuus ry:n blogi, jonka tarkoituksena on aktivoida keskustelua metsäteollisuuden merkityksestä Suomen taloudelle ja suomalaiselle hyvinvoinnille.

  • 30.5.2011

Mediapauketta Säätytalolla

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa muhii iso mediapamaus (M&M 24.5.2011). Neuvotteluissa ratkotaan valtion kasvavien menojen rahoitusta. Tässä yhteydessä nousee esille arvonlisäverotus, josta puolueet ennen vaaleja olivat kovin erimielisiä. Nyt yksituumaisuuden on löydyttävä.

Jos verokantoja päätetään nostaa, on otettava samalla kantaa myös painettujen lehtien nollaverokantaan ja kirjojen 9 %:n verokantaan. Toivon hartaasti, ettei lukemisen tukeminen ole neuvotteluissa tulilinjalla.

Lukeminen on aivan ratkaisevassa asemassa osaamisen kasvattamisessa. Sivistyksestä puhuminen voi kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta siitä juuri on kyse. Sivistynyt ihminen on osaava ihminen. Ja osaava ihminen keksii luovia ratkaisuja ongelmiin. Pulmista ei Suomen maassa ole pulaa tulevallakaan hallituskaudella.

Kansalaisia kannattaisi kaikin keinoin kannustaa kehittämään osaamistaan. Alennettu arvolisäverotus lehdille ja kirjoille on hyväksi koettu keino. Siitä ei missään nimessä kannata luopua.

Kysymys on myös työpaikoista. Media-ala työllistää suoraan 24 000 ihmistä eri puolilla Suomea. Alan menestys vaikuttaa työllisyyteen myös muilla toimialoilla, kuten paperiteollisuudessa ja mainosalalla. Lehtien ja kirjojen arvonlisäverotuksen kiristäminen heikentäisi työllisyyttä sekä viestintäalalla että liitännäisillä toimialoilla.

Olisi lyhytnäköistä paikata budjettia lukemista verottamalla. Kyseessä olisi suonenisku kotimaiselle kulttuurille ja kansallisen osaamispääoman kartuttamiselle.

Poliitikkojen olisi myös hyvä muistaa, ketkä ovat aktiivisimpia äänestäjiä – lehtien lukijat.

Kommentit

Yksi kommentti “Mediapauketta Säätytalolla”

  1. Tapio O. Neva

    Lukeminen on nytkin irtonumeroiden, alle kuukauden kestävien tilausten sekä kirjojen osalta verolla.

    Kestotilauslehti on aivan sama tuote kuin irtonumerolehtikin.

    En usko, että lukemista halutaan verolle, vaan lähinnä keskushermostoa tupakan ja etanolin tapaan kiihottavat tai rauhoittavat elämykset.

    Suomessa televisiotekstityksenkin lukeminen on vahvasti maksullista, niin maksullista, että sitä ehdotettiin jopa verotettavaksi televisiottomiltakin.

    Jos ruuasta maksetaan arvonlisäveroa niin miksi ei viihdelukemisestakin.

Jätä kommentti