Lastuja on Metsäteollisuus ry:n blogi, jonka tarkoituksena on aktivoida keskustelua metsäteollisuuden merkityksestä Suomen taloudelle ja suomalaiselle hyvinvoinnille.

  • 10.2.2014

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Paperiteollisuuden auringonlasku on vaihtunut selluteollisuuden auringonnousuun mediassa. ”Syö sellua”, ”Suomesta design-sellun edelläkävijämaa” ja ”Nanosellu – pelastaako tämä ihmeaine suomalaisen metsäteollisuuden” – kaltaiset otsikot ovat esiintyneet mediassa taajaan viime aikoina. Hyvä niin, sillä yleinen talouden alakulo oli tiukentanut otettaan myös metsäteollisuudesta niin, ettei tahdottu nähdä tulevaisuudessa muuta kuin uhkia.

Vuosisatoja metsästä ja puusta elänyt kansa on luomassa nahkansa uudelleen. Ja tuo uusi elämä on alkanut sellusta, parjatusta paperi- ja kartonkiteollisuuden bulkiksikin luonnehditusta välituotteesta, jonka vanhat ja uudet sovellukset valloittavat mediaa ja toivottavasti lähitulevaisuudessa myös maailmaa.

Ja niitä mahdollisuuksia onkin maailma pullollaan. Maapallon väkiluku kasvaa ja elintaso paranee, mutta pinta-ala ei lisäänny. Puhtaasta vedestä ja ruuasta tulee pulaa. Meidän on keksittävä vaihtoehtoisia raaka-aineita, parannettava kierrätystä sekä mietittävä, miten voisimme tehdä enemmän vähemmällä. Ympäristöä säästävä, kestävä, uusiutuva ja kierrätettävä puukuitu on mitä erinomaisin materiaali vastaamaan näihin kasvaviin tarpeisiin.

Selluloosakuitujen osuus maailman tekstiilikuiduista on vain 5 %. Puuvilla vaatii kasvaakseen paljon vettä, lannoitteita ja torjunta-aineita. Viljelyyn käytettävä maapinta-ala voitaisiin valjastaa ruuantuotantoon, jos tekstiilikuitujen raaka-aineena käytettäisiin puukuitua. Samalla kasteluun tarvittava vesi vapautuisi paitsi ruuantuotantoon myös juoma- ja käyttövedeksi.

Vauraiden maiden väestö vanhenee kiihtyvää vauhtia. Koulutettu väestö on kiinnostunut tuotteidensa alkuperästä: mistä ja kuinka vastuullisesti tuote on valmistettu, miten luonnonvaroja käytetään. Yhä useampi on myös valmis maksamaan hieman enemmän kestävästi tuotetusta tuotteesta.

Regeneroidulla sellulla on jo vankka rooli elintarviketeollisuuden emulgointi-, stabilointi-, hyytelöinti- ja sakeuttamisaineena. Tehdäänpä selluloosasta makkarankuoriakin. Lääketeollisuus käyttää mikrokiteistä selluloosaa lääkkeiden täyte- ja päällysteaineena. Regeneroitua selluloosaa löytyy myös esimerkiksi ripsiväristä, huulikiillosta, shampoosta, hammastahnasta ja kynsilakasta sekä automaaleista, mutta myös autonrenkaiden tukirakenteista. Regeneroidusta selluloosasta voidaan myös valmistaa kukkakaupan läpinäkyvää käärettä, sellofaania. Väkimäärän kasvaessa ja vaurastuessa voisi siis ajatella kaikkien edellä mainittujen tuotteiden kysynnän kasvavan.

Ympyrä sulkeutuu räjähteisiin. Ja sieltä oikeastaan alkoi regeneroidun selluloosan tarina vuonna 1846. Sveitsiläinen tiedemies Christian Schönbein yritti laboratoriossaan valmistaa otsonia. Turhautuneena moniin epäonnisiin kokeiluihin hän keksi yhdistää happoja lumppupaperiin ja tuli luoneeksi kuivattuna lyödessä räjähtävän materiaalin – nitroselluloosan.

Ja tässä oli vain murto-osa puukuidun ja selluloosan moninaisista käyttömahdollisuuksista. Kiinalaiset sanovat, että nähdäkseen lähelle on katsottava kauas. Mielestäni tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti metsäteollisuuden auringon nousua.