Lastuja on Metsäteollisuus ry:n blogi, jonka tarkoituksena on aktivoida keskustelua metsäteollisuuden merkityksestä Suomen taloudelle ja suomalaiselle hyvinvoinnille.

  • 15.1.2019

Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ja riskit suometsissä

Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on metsälain uudistuksen jälkeen vakiintunut osaksi metsänhoidon menetelmävalikoimaa. Se herättää silti edelleen kiivastakin keskustelua hyödyistä ja riskeistä.

Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen toimivuutta ja mahdollisia hyötyjä suometsien kasvatuksessa tutkitaan parhaillaan usean tutkimuslaitoksen ja yliopiston yhteistyönä. Tutkimusta rahoittavat mm. Koneen säätiö, Suomen Akatemia, Strategisen tutkimuksen neuvosto sekä Metsäteollisuus ry osana metsäympäristöohjelmaansa.

Suomen tuottavasta metsämaasta vajaa neljännes on suometsiä, joista suurin osa on ojitettu puuston kasvun parantamiseksi. Erityisen runsaasti niitä on Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, missä monin paikoin yli puolet metsämaasta on turvemaalla. Suometsiä on hyvin laaja kirjo tuottavimmista metsämaistamme karuihin heikkotuottoisiin ja vähäpuustoisiksi jääneisiin kitumaihin.

Oma kiinnostukseni jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen suometsissä on lähtenyt tarpeesta suojella turvemaiden hiilivarastoa. Suurin osa Suomen maaperän hiilestä on turvemaissa. Tämä hiili pysyy poissa ilmakehästä, jos se pysyy hapettomissa oloissa vedenpinnan alapuolella.

Turpeen hiilivaraston suojelu on erityisen tärkeää runsasravinteisissa hyvätuottoisissa suometsissä, joiden turvemaa hajoaa nopeammin kuin niukkaravinteisten suometsien turve. Nopean hajoamisen vuoksi myöskään niiden puuston tuottama karikemäärä ei yleensä riitä pitämään maan hiilitasetta nielun puolella.

Suometsien pohjavedenpinta on suhteellisen lähellä maanpintaa ojitettunakin. Vedenpintaa on perinteisesti pyritty pitämään alhaalla tehokkaan kuivatuksen eli hyväkuntoisten ojien avulla, jotta puuston kasvu ei kärsisi märkinäkään vuosina. Vedenpinnan syvyyttä on kuitenkin mahdollista säädellä paitsi ojia kunnostamalla myös puuston määrää säätelemällä.

Uusimman tutkimustiedon valossa kuivatus ei välttämättä ole tarpeen, jos paikalla on riittävästi hyväkuntoista puustoa, joka pitää ”biologisen kuivatuksen” avulla vedenpinnan puuston kasvun kannalta riittävällä syvyydellä. Puuston kasvu edellyttää, että vedenpinnan syvyys on yli 30 cm loppukesällä, kun juuriston kasvukausi on parhaimmillaan. Muuhun aikaan saa olla märempääkin, ilman että puusto siitä mainittavasti kärsii. Tätä syvemmällä oleva vedenpinta ei välttämättä hyödytä puustoa, mutta on haitallista maan hiilivaraston säilymisen kannalta.

Koska maaperän hiilellä ei vielä ole hintaa, on metsänomistajan kannalta oleellista, mitä muita hyötyjä jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta on. Taloudellisesta näkökulmasta katsottuna avohakkuussa korjatusta puusta kerralla tuleva suuri tulovirta pilkkoutuu jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa pienempiin osiin, mutta tuloja voidaan saada lyhyemmin aikavälein. Ojien kunnostuksen ja istuttamalla tehdyn uudistamisen välttämisestä taas voidaan saada kustannussäästöjä. Taloudellisesti kannattavinta jatkuvapeitteiseen kasvatukseen siirtyminen on silloin, kun metsikössä on jo valmiiksi eri-ikäisiä ja -kokoisia puita.

Jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen on monta menetelmää, jotka sopivat eri tilanteisiin. Puuston rakenteellisista ominaispiirteistä, puulajisuhteista ja metsänkasvatuksen tavoitteista riippuen voidaan käyttää poimintahakkuita, ylispuuhakkuita tai pienaukko- ja kaistalehakkuutyyppisiä käsittelyjä. Kaikille niille on kuitenkin yhteistä, että niiden vaikutuksia metsän kasvuun ja tuotokseen ei pystytä vielä kovin hyvin ennustamaan. Toisaalta tulevaisuuden ennustamiseen liittyy aina epävarmuutta, erityisesti suometsissä, joiden turvemaa on huomattavasti muuttuvaisempi kasvualusta kuin kivennäismaa. Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmiä voi siksi jo hyvin suositella harkittaviksi vaihtoehtoina tasaikäiskasvatukselle. Kokonaisvaltainen suunnittelu on tärkeää, jotta vesitalous pysyy hallinnassa.

Metsän ojastoa täytyy tarkastella kokonaisuutena. Kaikkia ojia ei voi jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessakaan jättää kunnostamatta. Jokin oja voi esimerkiksi kuljettaa suunnittelun kohteena olevan metsän halki tai ohitse suuriakin määriä vettä, joka tulee alueen ulkopuolelta. Jos sellaisen ojan annetaan tukkiutua, voi seurata vettyminen, jota puusto ei pysty torjumaan. Suometsien metsänhoidossa tarvitaan kokonaisvaltaista vesitalouden suunnittelua, jossa koko valuma-alue otetaan huomioon.

Kommentit

2 kommenttia “Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ja riskit suometsissä”

  1. Juha Aaltoila

    Johan on teoretisointia kertakaikkiaan. Loppusuvesta soitten vesipinta 30 senttiin, jotta erikokoisten ja -ikäisten puiden juuret saavat kasvaa optimioloissa ja hiili pysyy tallella alempana jängän märkyydessä.
    Mikähän taho tuon vesipinnan ja millä keinoin säätää tuolle korkeudelle. Sekö joka juuri kykeni jättämään käyttämättä vuodelta 2018 miljoonia euroja kestävän metsätalouden rahoitukseen myönnettyjä varoja. Metsäautoteiden rakentamiseen ja ojastojen kunnostukseen on kova tarve, ilmainen raha ei mene käyttöön. Olisikohan metsäorganisaatioiden toimintakyky kenties oleellisempi tutkimuskohde kuin jatkuvapeitteisyys suometsissä?
    Kaistalehakkuu on yksi tapa uudistaa metsiä luontaisesti ja tasarakenteisesti; ei siis kuulu jatkuvapeitteisyys -termin alle.
    Soilla on todellakin usein luontaista eri-ikäisyyttä puustoissa, tai pitäisikö sanoa erikokoisuutta. Isot valtamännyt ovat ehkä olleet kestävämpiä sienitauteja vastaan kuin alle jääneet kilpailijansa. Eri-ikäisyys on korpien kuusikoissa jopa koominen käsite; toisesta 80 -vuotiaasta kuusesta sahataan tukkia, toisesta väännettäisiin närelenkkiä, mutta kun menivät keksimään vaijerin ja kettingin.
    Kesä 2017 oli märkä, maanviljelijöille paikoin kamalan märkä. Vastakohta koettiin heti. Keräsin kesällä 2018 mustikoita Vihdistä ja Porvoosta. Syvien ojien kuivuudesta halkeilleilla pohjilla oli kiva kulkea lenkkareissa ja kerätä ojan penkasta marjoja.
    Mistähän tuo vesitason syyssuven optimiin 30 senttiin tarvittava vesi olisi kesän 2018 kuivuudessa jängille pumpattu, kokonaisille valuma-alueille?
    Veden nosto syyssuvella voi lyödä ikävästi kynsille, jos syys-joulukuussa sataa ”ennätykselliset” määrät vettä. Tuo sana ”ennätykselliset” liittyy nykyisin kovin usein sääilmiöistä kertoviin mittauksiin.
    Suokaasun eli metaanin tuottaminen soilla ja kosteikoissa tulisi ottaa hiilen sijasta suurennuslasin alle ja hoitaa asiat niin, ettei tietoisesti enää tuoteta uusia metaanipumppuja jo toimivien lisäksi.
    En ole kuullut enkä lukenut yhtään juttua ojitusalueiden laskeutusaltaiden tyhjennyksistä. Onko joku muu? Altaat täyttyvät ajan mittaan ja jäätyvät syksyllä, eloperäinen aines muhii jään alla, happi loppuu ja reaktiot jatkuvat ilman happea, metaania tuottaen. Sama ilmiö toistuu ennallistetuilla soilla. Olisikohan tässäkin sijansa ihaillulle ihanalle luomulle eli kyllä Herra karun jängän ojat ajan kanssa täyttää, sinne kaivinkonetta enää tarvita toista virhettä tekemään.
    Kannattaa käydä kairaamassa altaiden ja kosteikkojen jäähän reikiä tulevana kevättalven. Haiseeko? Tupakkivehkeet on syytä jättää autolle.
    Minusta suometsien valtapuustojen nopea kasvu, tuhkalla tai keinolannoitteella nopeutettu, on ilmaston ja maanomistajana lompakonkin kannalta paras vaihtoehto. Seuraava puusukupolvi kannattaa istuttaa tai kylvää jalostetulla materiaalilla, joka kasvaa ja sitoo hiiltä 20—25 prosenttia paremmin kuin hakattu puusto.
    Hiilestä ei ”vielä” makseta metsänomistajille. Olisi hauskaa kuulla kirjoittajan ajatus siitä, milloin ehkä maksetaan, kuka maksaa ja kuka mittaa hiilen määrän ja asettaa yksikköhinnan.
    JUHA AALTOILA

  2. Raija Laiho

    Blogi herätti selvästi Juhassa monia ajatuksia, eli sitä voinee pitää aika onnistuneena. Vastaan tässä joihinkin kohtiin.
    Aloituksestasi voisi päätellä, että teorisointi on mielestäsi jotenkin huono asia. Minun mielestäni taas tutkijan tehtävä on juuri teoretisoida ja selvittää erilaisia vaihtoehtoja ja niiden seurauksia. Metsänomistajat sitten päättävät, mitä haluavat metsissään tehtävän.
    On päivänselvää, että kukaan ei pysty pitämään vedenpinnan tasoa täsmälleen 30 cm:ssä. Se on vain suuntalinja. Kuivina kesinä vedenpinta painuu aina syvemmälle kuin märkinä kesinä. Vuoden 2017 märkyys oli itse asiassa tutkimuksen kannalta mainio asia. Meillä on koekenttiä, jossa on tehty erilaisia poimintahakkuukäsittelyjä ja jätetty ojat kunnostamatta. Seuraamme niillä tiiviisti vedenpinnan tason vaihtelua. Märkä vuosi asetti hyvän testin sille, pystyykö puusto pitämään vedenpinnan tason kurissa ilman kunnostettuja ojia. Koealueilla ei ole ainakaan vielä havaittu katastrofeja. Pyrimme julkaisemaan vedenpinnan seurantatuloksia piakkoin.
    Monissa suometsissä on tosiaan jo lähtökohtaisesti erikokoisia puita. Tämä johtuu mm. siitä, että metsäojituskohteiksi on useimmiten valittu soita, joilla kasvoi ainakin jonkin verran puita jo ennen ojitusta. Näiden puiden kasvu on sitten lisääntynyt ojituksen jälkeen, enemmän tai vähemmän, samalla kun niiden välisiin aukkopaikkoihin on vähitellen syntynyt uusia taimia. Sellaisia metsiä, joissa on valmiiksi erikokoisia puita, on helpompi käsitellä jatkuvapeitteisinä poimintahakkuin kuin tasarakenteisia metsiä. Tasarakenteisissa metsissä taas voidaan saada erirakenteisuutta aikaan mm. kaistalehakkuin. Lainaan Timo Pukkalaa: ”Kaistalehakkuut kapein kaistalein ja pienaukkohakkuut ovat myös jatkuvan kasvatuksen menetelmiä”.
    Tutkimme kyllä myös metaanipäästöjä. Yhdessä blogissa ei vain voi kovin montaa asiaa tarkastella. Metaani on väritön, hajuton ja mauton kaasu. Se, mikä kosteikoissa voi hapettomissa oloissa alkaa haista, ovat ennemminkin rikkiyhdisteet. Metaanin tuloa voi tosiaan tutkailla sytkärillä tai tulitikulla, kunhan varoo, ettei parta tai tukka kärähdä. Metaani syttyy helposti ja palaa sinisellä liekillä.
    Hiilikauppaa käydään jo eräillä muilla sektoreilla kuin metsätaloudessa. Asia on metsätalouden osalta lyhyesti esillä mm Metsälehden 17.1. ilmastoasioita käsittelevässä jutussa. Ei siis mitään huuhaata, vaikka onkin vasta ajatuksen asteella.
    Metsänomistajilla on varmasti aina erilaisia näkemyksiä ja tavoitteita. Yhtä ei jatkuvapeitteinen metsänkasvatus voisi juuri nyt vähempää kiinnostaa, toinen taas on jo hakannut metsiään sen mukaisesti. Näkemykset voivat muuttua, kunhan kokemuksia kertyy pidemmältä ajalta, ja myös talousvaikutuksia saadaan vertailtua.
    Hyväkasvuinen puusto sitoo joka tapauksessa hyvin hiiltä, ja tuhkalannoitus sopii turvemaille mainiosti. Turvemailla ei hiilitaseesta puhuttaessa voida kuitenkaan puhua pelkästä puustosta. Turvemaissa on valtava varasto hiiltä. Siellä se kannattaa yrittää pitääkin.

Jätä kommentti